Operaatio äiti -blogin arvonta

Ja nyt meitin poppoo osallistuu Operaatio Äiti -blogin järjestämään arvontaan!

© Operaatio Äiti - Anette

Aika huikea palkinnon Anette on saanut kasattua! Ehdottomasti mukaan seuraamaan blogia ja samalla klikkaillen itsensä mukaan arvontaan, joka päättyy 17.10., eli aikaa vielä on ruhtinaallisesti!

Raivokiukkua, arvonnan voittoa, avonia......

Blogi on viettänyt aikalailla totaalista hiljaiseloa. Jotenkin vuorokaudessa tuntuu loppuvan tunnit kesken, eikä mihinkään tunnu riittävän aika. Saati siihen, että istuisin rauhassa tietokoneen äärellä. Eikä kyllä siinä vaiheessa, kun päivän jälkeen on poikaset saatu unille tee mieli tehdä mitään muuta, kuin iskeä pää tyynyyn ja koomailla sohvalla.

Meillä Eemilin kanssa ensimmäinen viikko osastolla olon jälkeen sujui hyvin, kunnes meille muuttikin päivä päivältä pahempi puklailija, hermoilija, piereskelevä tyytymätön vauva, jolle ei mikään ole kelvannut. Eli aikamoista sätkimistä on ollut viime päivät, varsinkin isimiehen ollessa iltavuorossa, jolloin poikasen itkut ovat pahimmillaan.

Meillä siis kolmas pönttö Nutrilon Pepti 1:stä käytössä (yhdestä pöntöstä tulee se n. 6litraa valmista mölöä, ja apteekissa pönttö maksaa 48e, kaupoissa n. 10e halvempi), mutta onnistuin netistä pongaamaan avaamattomia pönttöjä, joita ollaan saatu fiksuun hintaan ostettua.

Tän aamun viettelinkin soitellen pitkin Taysia; lastenpolille, -osastolle, allergiakeskukseen. JA JOKAINEN sanoo, että soittaa pian, soittaa hetken päästä, eli tässä jumppaillaan ja hytkytellään kitisevä vauva sylissä, puhelin kourassa ja samalla passaten tuota isoveljeä. Mutta turhaan puhelinkin oli kourassa, koska kukaan ei ole soittanut. Eli tovin kuluttua uusi soittorinki pystyyn ja vaadin, että joku sanoo muutakin kuin palaavansa asiaan.

Me ei reilua kuukautta aiota odottaa allergiakeskuksen aikaa, koska tämä tilanne on vaikuttanut koko perheeseen jo. Pienin itkee ja on tyytymätön. Ei kelpaa syli, ei sitteri, ei vaunut, ei peti, ei leikkimatto, ei hytkyttely, ei kantoliina (joka on muuten ihan huippu!!), ei mikään. Luka puolestaan peittelee käsillään korvia, kun Eemil aloittaa huudon. Lukan tarpeisiin ei kerkiä vastaamaan, vaan tulee itsekin hoettua "odota, saat ihan kohta, äiti tulee ihan kohta, malta nyt hetki" jnejnejnejnejne. Lista on loputon. Samalla koen itse riittämättömyyttä äitinä, kun en tiedä mikä pientä vauvaani vaivaa. Samalla turhaudun jatkuvaan huutoon, ja siihen etten saa lasta rauhoitettua. Puolestaan Lukan pahojen teon aikana tulee turhan herkästi komennettua, kun en vaan riitä. Iltasin isimiehen kotiutuessa en jaksa muutakuin "njoo, ei, juu, ehkä" -vastauksia, jonka jälkeen melkein mennäänkin jo nukkumaan, jotta jaksaa seuraavan päivän.

Ilmeisesti valitus tänne auttoi! Juuri juttelin allergiakeskuksen hoitajan kanssa, joka alkoi nyt selvittämään asiaa uudelleen. Selostin tilanteen jälleen kerran alusta loppuun, mutta keskustelee vielä lääkärin kanssa hommasta. Ja yllätysyllätys palaa asiaan kun on saanut selvyyttä. Toivottavasti vielä tänään!


Mutta pikkasen positiivisempiin asioihin, jottei ihan vinkumiseksi mene koko homma!

Blogihiljaisuuden keskellä satuin avaamaan blogspotin sovelluksen puhelimesta ja ilokseni huomasin blogini ihka-ensimmäisen kommentin... Ja se olikin hurjan positiivinen:

ME VOITETTIIN mamin aarteet -blogin ARVONTA!  Ihan huippua, ja kieltämättä toi hymyn huulille! Ensimmäinen kerta ikinä, kun jotakin voitettiin, vaikka muutamiin on tullutkin osallistuttua. Paketista varmasti teen oman postauksen!! KIITOS!!

Kuluneella viikolla kerettiin ihastelemaan öljyautoa...

Sekä selaamaan postilaatikkoon tipahtanutta lelukuvastoa...

Lukan puheterapiassa käynnit on sujuneet hyvin, poika on kotona sanonut muutamia uusia sanoja, ja erityisesti nimiä! Mutta vielä ainakin yksi käynti edessä, mikä on vaan kyllä hyvä juttu! Saadaan itse vähän helpotusta arkeen, kun saadaan kasapäin vinkkejä miten toimia.

Lisäksi ladattiin tabletille Talking Tom, joka toistaa kaiken. Samalla se myös on harvinaisen ärsyttävä, kun L jättää sen telkkarin eteen, jolloin se samperin kissa toistaa KAIKKI ohjelmat. Mutta taikasana-leikillä ollaan harjoiteltu äänteitä ja sen kanssa L tykkää jutustella ja höpötellä itsekseenkin!

Ja jotta tällä äidillä ei kaikesta huolimatta lopu tekeminen kesken, niin otin tähän ohelle vielä konsultti-homman Avonilta. Toki sillä idealla lähdin, että jos nyt itselleni saan sitä kautta tilattua shampoot, hoitoaineet, suihkusaippuat, ihonhoitovälineet ja meikit. Mutta yllättävästi sain kivan tilauksen raavittua kasaan kahdella kuvastolla, ja kahden päivän aikana.

Pyydän anteeksi, tästä jäätävästä sekaisuudesta, mutta hengissä ollaan edelleen!

& Something daily -blogin arvonta

Kuten otsikkokin kertoo, niin ko. blogissa on parhaillaan arvonta menossa!

Tästä klikkaillen &somethingdaily-blogin arvontaan!

Blogi on uusi tuttavuus, johon tutustun heti pikimmiten, kunhan oon saanut pikkupoikaset untenmaille!

40 vietettyä tuntia osastolla

Aikamoiset pari päivää takana. Ja ne vietetty osastolla pienen Eemilin kanssa.

Tiistaina illalla käytiin ihan oman terkkarin ensiavussa antamassa pissanäyte, kun pikkujätkä kuumeili. Taas. 

Lääkäri ei osannut vastata mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, joten kotiuduttuamme sieltä soitin lasten polille, koska sama "tauti" jatkuu. Pyysi käymään siellä, oikeastaan oli jo laittanut meidät tuleviksi vaikka ennen tk-reissua sovin hoitajan kanssa, että käydään täällä antamassa näyte. 

Pissanäyte annettiin siellä uudestaan pissapussin avulla ja verikokeita määrättiin. 

Verikokeiden vastaukset tulivat ja näin me päästiin erikoistuvalle lastenlääkärille. 

Käytiin tämä meidän "historia" läpi. Lääkäri tutki Eemilin, ja siinä vaiheessa jo oli kyyneleet silmissä, kun kuuntelin kaikki mitä oli "vialla". Pitäisi kuulemma ultrata pää ja maha. Poika on kuulemma ylijäntevä, että täytyisi mennä fysioterapiaan. Tässä vaiheessa jo kyyneleet karkasi, enkä lopulta saanut edes pidäteltyä itseäni. 

Lääkäri alkoi tutkimaan verikokeiden tuloksia, eikä ilmekään värähtänyt, kunnes totesi ääneen "merkittävä kuivuma". Olin ihan pihalla, että mitä ihmettä? Kysyin, ja lääkäri selitti. Verikokeista selvinnyt merkittävä kuivuma. Ja kyyneleitä karkasi yhä enemmän. Ja enemmän. 

Sotasuunnitelmana oli, että mennään osastolle seurantaan. Sinne hoitaja lähti meitä saattamaan. Pieni hento lapseni oli sylissäni tiiviisti koko matkan. Rutistin ja nuuhkuttelin. Mun oma lapseni. 

Osaston sairaanhoitajan kanssa juttelin ja kertoi toimintaperiaatteista, muttei niistä mikään pysynyt mun muistissa, vaan meni toisesta korvasta sisään ja toisesta suoraa tietä ulos. 

Tässä vaiheessa kello oli jo kolme yöllä. Seisoin pienen kullan sängyn vieressä ja katselin kuinka se nukkui. Ihanan rauhallisesti, eikä piitannut sairaalan metallisängystä, oudon hajuisista lakanoista, vieraista leluista. 

Hoitaja suositteli, että lähtisin käymään kotona nukkumassa, syömässä ja suihkussa. Eihän sitä tiennyt kauanko joutuisimme sielä päiviä viettämään ja mitä selviäisi. Eemil kuitenkin nukkui, eikä tuttuun tapaan heräisi ennen aamua. 

Koko taksimatkan kyyneleet vieri pitkin poskia. Vastailin taksikuskin juttuihin yhdellä - kahdella sanalla katsellen ulos pimeitä ja sateisia katuja. 

Kotona isimies oli vastassa, otti mut kainaloon. Ja itkin. Olinhan jättänyt pienen vauvani sairaalaan. Selitin tilanteen, minkä itkultani pystyin isimiehen  vakuutellen kaiken selviävän. Lopulta nukahdimme. 

Aamu alkoi klo 7 iPhonen herätyskelloon. Keitettiin kahvia ja kävin suihkussa, jonka jälkeen aloin miettimään, josko saisimme Lukan hoitoon, jotta isimies pääsisi kanssa katsomaan pientä rakasta. Äiti pystyi ottamaan pojan vähän ennen yhdeksää, joten pakkasimme vaihtovaatetta vielä mukaan hoitopäivää varten. Luka jäi hyvillä mielin leikkimään hoitokavereiden kanssa ja me käänsimme auton nokan kohti Tamperetta. 

Kerkesimme lääkärin kierrolle mukaan. Yö oli mennyt hyvin, Eemil oli hurmannut kuulemma aamusyönnillä hoitajan ja lunastanut sydämen. 

Nestehukka kumottiin, kuten myös molemmat ultrat. Yöllä vaihdettu maito, Nutrilon Pepti, oli lopettanut lapsen puklailut ja eikä ripuliakaan ollut ilmennyt. 

Lääkäri halusi pitää Eemilin vielä ainakin yhden yön osastolla, jotta seurataan maidottoman maidon vaikutusta. Isimies ilmoitti töihin, ettei pääse tulemaan tänään. 

Puoli yhden aikoihin lähdin hakemaan itselleni eväitä ja vaihtovaatetta sekä muita tarvikkeita. Suunnitelmana oli myöskin nukkua pienet päiväunet ennen sairaalalle paluuta. 

Kotona oli kumman hiljaista. Käperryin sänkyyn ja herätyskello asetettu soimaan tunnin päähän. Pyörin, vaihdoin asentoa, pyörin ja tuskastelin. Ei tuu mitään nukkumisesta. 

Lähdin käymään kaupassa, josta suuntasin takaisin sairaalaan. Siellä Eemil köllötteli isimiehen sylkyssä ja vointi oli hyvä. Puhelimen herätyskello soittikin vasta sairaalassa ollessani. 

Tehtiin vaihto ja isimies lähti hakemaan isoveljeä hoidosta mun jäädessä Eemilin kanssa sairaalaan. 

Yhdessä Eemilin kanssa siinä kiikkustuolissa kiikuttiin, naureskeltiin ja Eemil jutteli äidille kovasti. Mun kultani. 

Illemmasta isimies tuli isoveikka mukana meitä vielä katsomaan. Luka kävi ylikierroksilla koko visiitin ajan. 

Ennen ysiä vierailijat lähti kotiin iltatoimille ja itsekin aloin Eemilin kanssa valmistautumaan yöhön. Hoitajien vaihto oli, ja yöhoitaja kävi esittäytymässä ja juttelemassa. 

Eemil nukahti mun syliin, josta siirsin sen kamalaan metallikehikkoiseen sairaalasänkyyn. Se oli kuin vankilassa. 

Houkuttelevaa, eikös?

Tabilta aloin katselemaan Netflixistä varsin koukuttavaa sarjaa Awkwardia, jonka pyöriessä nukahdin. 

Aamuyöstä Eemil heräili ja otin pikkumurun kainaloon nukkumaan loppuyöksi. 

Puoli yhdeksän aikoihin tultiin ottamaan verikokeita. Ja voi sitä pientä itkua, kun pistettiin. Tosin tällä kertaa labrat otettiin perhosneulalla, eikä poika itkenyt neulan ollessa paikoillaan. 

Isimies ja L saapui sairaalaan kympin tietämillä, ja aikamoinen meininki alkoi isoveljen laittaessa paikkoja uuteen uskoon. 

Ennen kahtatoista lääkäri saapui ja saatiin kotiutumislupa. Ei poikkeavaa missään ja epävirallisena diagnoosina, tai oikeastaan epäilynä maitoallergia. 

Kotiin päästyämme aloin metsästämään tätä surullisen kuuluisaa Nutrilon peptiä, joka on kyllä hinnalla pilattu! Ei olla oikeutettuja kela-korvaukseen, joten apteekista noudettuna se kustantaa 48e. Siis 6 litraa. 

Hyvällä säkää kestää jopa 3 kuukautta, ennenkuin päästään allergiakeskukseen ja siihen asti maidot menee täysin meidän pussista, eikä niitä korvata jälkikäteen. Huippua. 

Mutta sellainen reissu meillä takana, olisin kyllä mieluusti jättänyt kokematta sen. Tärkeintä kuitenkin, että meidän vauva voi hyvin. 

Korjaan tekstin & kuvien asettelun, kunhan pääsen tietokoneelle! 

Viikonloppuilua poikain kanssa

Torstaina emännöin elämäni toiset Me&I-kutsut, joista kiitoksena esittelijä toi meille siilimuffinssivuokia sekä esikoiselle aiheeseen liittyvän värityskirjan, joka olikin aika kiva. Kuvat ovat tuttuja aikaisemmilta kausilta, ja seikkailihan siellä myös meidän toinen suosikki; Smulan!

Kyseessä olikin "sukumiikkarit", kun paikalla oli mun ja poikien lisäksi mun pikkusisko, äiti, mummu ja kummisetäni vaimo. Vierasmäärästä kutsut meni nappiin ja ainakin hyvä fiilis meille jäi kokonaisuudessaan!

Itse sain hallittua ostoshimoni, sillä tilasin itselleni piiiiitkään halutut yogapantsit nearly blackin värisenä sekä pikkusiskolleni myös yogapantsit tumman khakin värisenä.

www.meandi.se/fi

www.meandi.se/fi

Myös hieman tiedän, mitä mahtaa Lukan joulupukin tuomista paketeista löytyä, kun poikien mummu ja isomummu tilasi kummatkin herralle paidat!

Perjantaina isimiehen kotiutuessa töistä päätimme lähteä Veljekset Keskiselle Tuuriin pikkuajelulle. Aikamoinen retki oli, ja kaikkea pientä kivaa löytyikin kotiin tuotavaksi. Lukalla ollut nyt pitkään jo telkkari-suosikkina Touhulan arvoitukset, ja näppärästi pongasikin itselleen lelun; Hilda-Hippo ja kirjakauppa!

Touhulan tarinat on muuten yks lastenohjelma, josta tämä äiti tykkää. Ihanan huoletonta ja opettavaa tarinaa kunnon piirrettynä. Kaiken lisäks se löytyy Netflixistä, joten automatkoillakin saa matkan taittumaan mukavammin tabletti kainalossa.

Kyllä sen muuten huomaa, että kun me molemmat vanhemmat ollaan reissuilla mukana, on kaikki paljon helpompaa. Toinen hoitaa toisen, ja toinen toisen.

Lauantaina Luka pääsi serkkutyttönsä kanssa poneilemaan lähiseudun kotieläinpihalle. Alkuunsa sää ei ollenkaan ollut suituisa (lunta satoi viistosti ja tuuli niin pirusti), mutta lopulta saatiin poneilla kauniissa syksyisessä säässä.

Aivan huikea fiilis päästä tallin tuoksuun rapsuttelemaan ja puunaamaan pientä ponia, varsinkin kun L tuntuu olevan siitä ihan liekeissä, vaikka monet muut eläimet välillä "häiritsevätkin" touhuja. Tulee äitille ihan "vanhat hyvä ajat" -mieleen, jolloin oli se innokas ponikokoinen ratsastaja, ja tallilla vierähti monta kertaa viikossa tunti jos toinenkin.
Poneilun jälkeen saatiin (tai isimies sai) aikaiseksi vaihtaa talvinakit alle autoon. Inasen turvallisempi tunne kuljettaa maailman kalleinta ja arvokkainta lastia.

Loppuilta vierähtikin anoppilassa hörppien kahvia ja jutustellen kuulumisia, josta lähdimme mun äidille saunottelemaan. Luka oli mummun kanssa löylyissä, joten saatiin pitkästä aikaa mennä ihan kahden rauhassa löylytteleen. 

Sunnuntai meni tajuttoman nopeasti kokonaisuudessaan; vastahan me herättiin ja kello on jo noin! Kerettiin käymään isomummulassa kahvilla, hoitamaan Me&I-kauppoja, kiertään kirppari sekä käymään maitokaupoilla.

Isimies oli aamusta mettällä koiran kanssa, joten poikien kanssa saatiin herätä keskenämme ja aamuköllötellä tuttuun tapaan meidän vanhempien sängyssä. Niin me tehdään joka toinen viikko, kun isimies on aamuvuorossa. Ollaan vaan lapsien kanssa, halaillaan ja höpötellään.

Sunnuntai-illan tulevat suunnitelmat on aika yksinkertaiset: Lukalle iltapala ja -pesut, Eemilille iltatoimet ja -maidot, poikien nukutus, ompelua sekä huomiseen puheterapiaan valmistautumista. Ehkä vähän myös sohvalla köllöttelyä isimiehen kanssa jutustellen ja oleillen. 

Eilinen puheterapiakäynti

Turhaan maanantai-iltana tuskailin ensimmäistä puheterapiakäyntiä. Nyt se on ohi.

Me saatiin poikien kanssa mun sisko heittämään meidät pelipaikoille ennen kolmea, isimies kun tuli suoraan töistä, eikä olisi kerennyt millään hakemaan meitä.
Alunperin vähän pohdin, josko oltais kävelty poikien kanssa sinne, mutta voin kuvitella, kuinka kiukkuinen hra 3vee olisi ollut, kun aikalailla 4kilometriä olisi talsinut likimain pelkkää ylämäkeä. Lisäks mietitytti se, että jos ollaan liian aikasin tai myöhästytään, noista lapsista kun ei ikinä tiedä mitä tapahtuu.

Isimies kerkesi sopivasti hetken jopa meidän kanssa vartoilemaan odotusaulassa. L leikki leluilla, E nukkui, äiti täristen luki esitteitä ja isimies seurasi meitä.

Lopulta meidät kutsui sisään todella mukavan oloinen nainen, joka osasi kyllä käsitellä lapsia, eikä L ollut ollenkaan moksiskaan, kun huoneessa oli lisää leluja!

Aluksi käytiin läpi historiaa, kuten synnytystä, ekoja kuukausia, nukkumisia, syömisiä, liikkumisia... Välillä tuntui, että tultiinko me johonkin piinapenkkiin, mutta saipahan meistä kokonaiskuvan ja kuuli meidän elämästä. Tämän aikaa L leikki tyytyväisesti maatilalla ja nukkekodilla.
Sen jälkeen terapeutti otti enemmän kontaktia Ällään, ja alkoi onkimaan kaloja lattialta. Kalojen takana oli erilaisia kuvia, joita pojan piti tunnistaa. Muutaman osasi sanoa oikein, ja tässä vaiheessa jonkinsortin ujoutta oli ilmassa. Sen jälkeen terapeutti höpötteli pojan kanssa maatilasta ja kävi yhdessä eläimiä lävitse. Kotiin saatiin mukaan muutamat laput, joissa on erilaisia kuvia joiden mukaan pojan pitää kertoa mitä tahtoo. Eli kuvakortteja siis. Näytti meille myös sivun, josta niitä saa itsekin tehtyä, mikä oli tosi kiva juttu.
45 minuuttia meillä siellä meni, E nukkui sen aikaa kaukalossa, ja me saatiin sopivasti keskityttyä tähän hommaan.
Ens viikolla meillä on uus käynti, jonne seikkailenkin poikien kanssa yksin, kun isimies lähtee töihin. Mielenkiinnolla odotan kuinka kaaoottiseksi tilanne siellä menee ja samalla aion ottaa selvää jatkosta.

Yleisesti ottaen jäi hyvä fiilis, mutta toki nyt mietityttää, että mitä siinä lähetteessä luki? Me ei nähty ollenkaan ko. paperia, ja tuli vähän terapeutin puheista olo, että olisi saanut käsityksen, ettei poika sano sanaakaan? Mene ja tiedä, aion tästäkin ottaa selvää!

Mutta turhaan jännitin ja itkeskelin. Vaikka mikä olisi, niin tuo poikanen on meille äärettömän rakas ja tärkeä, eikä sitä mikään muuta!

Kauan odotetut Me&I-lisäykset

Tänään julkaistiin virallisesti Me&I-malliston lisäykset. Ensimmäiset lisäykset oli ihan ok, ja huippuna oli naisten everyday yogapantsit, jotka varmasti itselleni vielä tilaan. Lisäksi myös tykästyin pirates & bones -paitaan, jota vähän havittelen esikoiselle.

     

XS-XL 45€

110/116 26€

Muuten ekan satsin lisäykset ei iskenyt, joten ehkä oli vähän turhan suuret kuvitelmat juuri miikkareihin hullaantuneelta äidiltä. Nimittäin omasta mielestäni tämän päivän lisäykset olivat pettymys ja odotukset paljon korkeammalla. Ehkä osana vaikuttaa oman esittelijän hehkutus, kuinka kaikkea niin upeaa ja mahtavaa on tulossa. No, kiitteleepä rahapussi edes pikkasen, ja onhan tuossakin jo ostoksia ;)

Varmasti jollekin kivoja vaatteita on kyseessä, mutta silti olisin noiden rinnalle kaivannut käyttövaatetta, tai jotain erikoista! Muutenkin tuntuu esimerkiks lasten alusvaatteet olevan hinnoissaan vähän joka puolella, mutten ikipäivänä maksaisi tuollaisia hintoja kalsareista lapselle.
Näin ollen ekat lisäykset oli paljon kattavemmat, mutta ens vuoden mallistoa odotellessa....

Hieman osviittaa lisäyksistä;

Malliston ja lisäykset löydät täältä: www.meandi.se/fi/

Mitä mieltä itse olit lisäyksistä? Iskeekö merkki muuten?

Kaikki tämän postauksen kuvat olivat osoitteesta www.meandi.se/fi/ !

Voihan ahdistus!

Meillä oli pitkään tiedossa, että tiistaina 15.10. on meidän esikoisen ensimmäinen puheterapiakäynti. Kaikki oli hyvin vielä tunti sitten mun omassa päässäni, kunnes selailin kalenteriani.

Kello 15 riville oli merkitty 

"L puheterapia, perhekeskus (poliisilaitoksen talo)"

Ja voi helvetti mikä vapina ja tärinä iski päälle. Nyt kurkkua kiristää, heikottaa, oksettaa. On paha olla. Enkä edes tiedä mistä tämä johtuu; itse kuitenkin olisin pyytänyt neuvolasta lähetteen eteenpäin, mutta kai ne neuvolatädin sanat edelleen painavat mieltä.
Entä, jos se olisikin totta, ettei L ymmärrä puhetta? Entä jos lapsellani onkin jokin sairaus? Eihän se meidän rakasta ja ihanaa poikaa muuttaisi, mutta ehkä vain en ole nähnyt sitä? Ehkä en ole osannut lukea lastani tarpeeksi hyvin, jotta olisin asian huomannut? Viime neuvolakäynnin jälkeen (ikävä kyllä) aloin seuraamaan poikaa.. Onko kuulossa vikaa? Ymmärtääkö poika selvät ohjeet kuinka toimia ja osaako toimia niiden mukaisesti? Kuinka puhuu ja kertoo haluamaansa?

Havahduin tuolloin muutama päivä sen jälkeen, että en voi alkaa etsimällä etsiä lapsestani asioita, jotka voisi viitata johonkin. Toki lasta seuraan ja havainnoin, mutta tajusin, etten voi vaikuttaa näihin asioihin. Eikä se tilanne hakemalla muutu. Meille L on kaikki kaikessa. Meidän oma pieni esikoispoika. Täydellinen juuri sellaisena kuin on. Sitä ei mikään, eikä kukaan muuta - ikinä.

Asia on vähän ollut tuon jälkeen sivuutettuna, tähän iltaan asti. Nyt tuossa googlailin (tyhmä minä) eri diagnooseja sille, miksei puheen tuottaminen onnistu.

Tähän jo kopioin pitkät pätkät kielellisestä erityisvaikeudesta, josta löysin monta täsmäävää kohtaa. Liian monta. Jopa sellaisia, jotka luokitellaan vaikeiksi. Tunnen jälleen epäonnistuneeni. Eipä kyyneleiltä vältytty tänä iltana, kun pelkään pienen oman lapseni puolesta. Rakastan poikia enemmän kuin mitään. Mun omat poikani, jota äiti kyllä ymmärtää. Jollei ymmärrä, niin yhdessä se selvitetään. Mun rakkaani.

Ehkä täytyy tyytyä odottamaan huomista, ja kohdata asiat positiivisesti: ainakin me ollaan saamassa apua ja tukea! Vaikeaa tulee olemaan nukkua, saati huomenna ahkeroida päivä poikien kanssa kuin mitään ei olisikaan. Koitan välttää esikoisen tarkkailua ja seurailua. Olla tyytyväinen, että mulla on kaks ihanaa poikaa. Eikä sitä mikään poista.

Pikku-E 3½ kk

Pikku-E on aikalailla kolme ja puoli kuukautta. Mihin tää aika on oikein vierähtänyt? Hetki sitten mulla oli vastasyntynyt pieni nyytti sylissä.

Pikku-E on...

• hyväntuulinen, hurmaava pikkukaveri
• hyvä nukkuja
• sydänten sulattaja
• jäntevä ja helposti käsiteltävä
•  hetki hetkeltä enemmän huomionhakuisempi

Pikku-E osaa..

• pyöriä navan ympäri selällään
• peruuttaa
• tarttua esineeseen ja viedä suuhun
• kannatella itseään käsivarsien varassa
• kääntyä vatsalta selälleen
• nostaa peppua ylös vatsallaan ollessaan
• nauraa ääneen ja "keskustella"

Pikku-Eellä on... 

• suurin osa vaatteista on joko esikoisen jäljiltä, kirpputoreilta tai saatuja



Graco Logic

• Graco Logico S -turvakaukalo telakalla
• käytettynä ostetut Emmaljunga Duo Edge Combi -yhdistelmävaunut
• isoveikan saama Floridan tuliainen; tärisevä sitteri
• jemmassa jo turvaistuin; BeSafe Izi Combi turkoosina
• mieletön määrä vauvaleluja, joista vain muutama on käytössä tällä hetkellä

Miten Pikku-E on muuttanut minua äitinä?

Vaikka meillä on ollut molemmat lapset erityisen helppoja tapauksia (ainakin tähän asti... kopkopkop!!), niin kyllä kieltämättä välillä tulee olo, että mitä hemmettiä pitäisi tehdä näiden kanssa? Varsinkin viime viikko meni tällä äidillä aikalailla koomatessa, kun Pikku-E oli kipeä ja isoveli hyppi seinille. Koita siinä sitten yhdistää pienemmän itkupotkuraivarit ja esikoisen huomionhaku yksin, kun isimies oli töissä. Torstaina kyllä huomasi, että oli suht raskas alkuviikko takana, kun pääsin päiväunille (YKSIN!!) isimiehen vahtiessa poikia ja sieltä herätessäni olin kuin uusi ihminen!

Pikkuveljen myötä on myös oppinut sen, että nyt on kaksi pientä lasta, jotka molemmat kaipaavat syliä, lämpöä ja rakkautta. Ja sen, että ei tuo meidän poika ihan niin pieni ole, mitä oli ennen Een syntymää. Jotenkin isoveikka oli se "äidin ja isin vauva, joka ei koskaan kasva isoksi", ja kerta rysäyksellä Ällä kasvoi silmissä ja olikin niiin iso ja osaava.

Ehkä inasen myös kärsivällisyyttä ja pidempiä hermoja pikkuveljen tulo on äidille antanut, mitä voin kyllä vielä avosylin ottaa vastaan!

Pikkuveikan kohdalla tämä mamma on hurahtanut Me&I-vaatemerkkiin totaalisesti. En voi sitä itse käsittää, koska esikoisen aikana olin vähän negatiivisemmalla asenteella, ja skippasin kaikki kutsutkin välistä, tai menin vain hengailemaan paikalle. Nyt sekin on toisin, ja tällä viikolla edessä toiset pitämäni kutsut, jossa onkin Naisten Ilta luvassa.

Mutta kaikin puolin meidän arki on sujunut ihan täydellisesti pikkuveljen syntyessä. Meidän perhe on kokonainen, ja pikkuveli vain "loksahti" omalle paikalleen - pikkuveljeksi. 

Miten Pikku-E muutti Isoveljeä? 

Meidän silmissä Ällästä kasvoi rytinällä iso, olihan hänestä juur kuoriutunut isoveli. Vaikkakin toki oli pitkä aika asiaa sulattaa, mutta silti se jotenkin vasta iski tajuntaan nähdessäni pikkuveikan isoveljen sylissä. Siinä ne olivat - veljekset kuin ilvekset. Samaa näköä aivan mielettömästi, kuin pikku-E olisikin ollut vain kopio Ällästä.
Isoveljestä on kuoriutunut oikein valloittava isoveli! Ei ole ollut mustasukkaisuutta, joka olisi kohdistunut suoranaisesti vauvaan, vaan hyvin pienellä ollaan selvitty. Enemmänkin L on se pikkuveljeä suojeleva isoveli, joka tarkistaa veljellä olevan kaikki hyvin. Ja sen, että veli ylipäätään on paikalla. Een itkiessä isoveli toistaa "vauva ei hätää" -lausetta niin pitkään, kunnes veljen itku on mennyt ohitse.

Aamulla ensimmäisenä täytyy halata pikkuveljeä ja saada syliin. Päivällä tarkistetaan vauvan vointia, huolehditaan että kaikki on kunnossa. Mikäli veikka on unilla, niin tarkistellaan pikkuveikan sijaintia. Illalla viimeisenä halitaan ja pussataan vauvaa.

© The How To Mommy

Voin vaan todeta, että meidän perhe on mulle kaikki kaikessa. Mun oma perheeni.

Viikonloppu sisältäen kirppistelyä ja Lastenmessuja

Viikonloppu alkaa tekeen loppuaan, ja kaiken kaikkiaan siitä jäi hyvä maku suuhun, vaikka sen kummempia ja normaalista poikkeavaa ei tehtykään.

Perjantaina oli esikoisen kerho, jonka jälkeen vauhdilla kotiin syömään, koska olimme sopineet poniratsastelua iltapäiväksi.
Nappiin se reissu ei mennyt, vaan vähän outo fiilis jäi. Katsotaan, kuinka tulevaisuudessa käy.

Lauantaina oli kirppistelypäivä poikien ja siskoni kanssa. Aivan ihania löytöjä edullisesti tuli tehtyä, kuvat puhukoon puolestaan;

Ällälle nahkatakki & tähtihuivi

Pikkuveikalle samanlaiset pöksyt kuin isoveikalla on, pipo & tumput, sekä äidille neulottu tuubihuivi.

Lisäksi mukaan tarttui pikkuveikalle.....

Kuva lainattu, koska meitin pulkka on jo alakerrassa. Mutta kyseessä siis Orthex vauvapulkka.

Sunnuntaina seikkailtiin Tampereen Lastenmessuille vähän yllättäen. Kyllä mietin aikasemmin, että olis kiva poiketa, mutta vähän silti epäröin sinne lähtöä. Varmaan 5 minuutin matkan päässä huomasin Facebookissa Tinttu.comin jakavan ilmaislippuja tapahtumaan, ja meidän onneksemme parkkipaikalla ollessamme saimme ne! Eli meiltä ilmainen sisäänpääsy -kiitokset Tintulle!
Verrattuna Helsingin lapsimessuihin tämä oli onneton tapahtuma, eikä mielestäni hintansa arvoinen (10€/aikuinen, 5€/lapsi). Muutamiin arvointoihin osallistuin, ja muutamat mainokset ja alekupongit sain. Huomattavia tai meitä kiinnostavia messutarjouksia ei pongattu.
Messuilun jälkeen poikkesimme vielä Hesburgerissa esikoisen toiveesta ;)

Pikku-söpöstelijä juuri messuilta tulossa

Pikkupätkän sairastelut alkaa olemaan takana päin, mutta vierastaa silti enemmän kuin kuvitella voi! 

Nyt vielä luvassa iltatoimia ja alotellaan katselemaan isimiehen kanssa Julkkis-BB:n finaalia...

Keskiviikkoinen postaus jäänyt luonnoksiin.....

 Tosiaan keskiviikon postaus tämä, oli jäänyt luonnoksiin...... ;)

Aikamoinen oli eilinen, enkä jaksanut enää jäädä koneelle naputtamaan, vaan ilta meni lopulta sohvalla peiton alla oleillen isimiehen kanssa.

Keskiviikkona illalla soitin uudelleen ea; pikkupätkällä taas korkea kuume, kiukkunen, syö huonommin, puklailee reilusti ja kakka ihan vettä. Saatiin torstaille aika, josta meidät lähetettiin Taysiin lastenpolille tutkittavaksi.
Pikkujätkän yleisvointi oli ihan ok, kun sai nukutuksi autossa; jaksoi hymyillä ja olla hereillä, vaikka vähän kiukkua olikin havaittavissa. Oli todella jäätävää, kun 3 kuukautiselta vauvalta otetaan käsivarresta verinäytteitä, ja pitää pientä vauvaa sylissä, että pysyisi paikallaan. Äidin pitäisi olla se joka suojelee ja pitää huolen. Kyllähän siinä silmät kostui, kun huomasi pienen kivun. Vaikea paikka se oli mulle, koska kammoan neuloja ja en kestä nähdä verta.

Mutta onneksi verikokeet oli kunnossa, ja päästiin kotiin! Nyt ollaan jatkettu antibioottikuuria sekä annettu särkkäreitä kuuriluontoisesti, kuten lastenpolilta meitä ohjattiinkin. Pikkupätkä on voinut paremmin, vaikka reippaasti pulautteleekin ja kakka on aikalailla pelkkää vettä.

Tilannetta seuraillen, ja epäilyksenä on, että johtuu vain siitä, että sai 3kk rokotukset ja on korvassa tulehdus. Toivottavasti niin!!

Itse onneksi pääsin päikkäreille Tays-reissun jälkeen, kun isimies paimensi lapsia. Ja teki kyllä hyvää!

Nyt vaan peukutellaan, että pikkupätkä toipuisi piakkoin, jotta pääsisi jälleen takaisin normaaliin arkeen!

Isoveikallakin oli kerhopäivä tänään. L käy siis seurakunnan kerhossa kerran viikossa, kun otettiin pph:lta kotiin, kun veli syntyi. Tuntuis jotenkin hölmöltä kuljettaa esikoinen hoitoon ja olla itse pikkusen kanssa kotona. Mitä me vauvan kanssa oikein tehtäis? Nukuttais koko päivä?
Toki en paheksu ketään, joka niin tekee. Mutta tämä sopii meille, ja haetaan seuraa sitten puistosta ja avoimesta pk:sta.

Kävästiin me kirpparillakin tänään, muutamat löydöt tehtiin, lähinnä isoveikalle.

Doogood-paita koossa 110cm 1€ & Lindex-paita koossa 110cm 1,5€

GinaTricot-tuubihuivi 1,5€ &  Ciraf-kengät koossa 19 1,5€

Jonathan-villahaalari koossa 110cm 2€ & Ratia-fleecehaalari koossa 110cm 5€ 

Korvatulehdus

Ja pikkuherra-E päätti olla 3 kuukautta isoveljeään edellä. Nimittäin korvatulehduksen suhteen, kuten otsikkokin jo kertoo.
Viime viikolla käytiin jo x2 lääkärin näytillä. Ekalla kerralla lääkäri ei nähnyt korviin ja imi niitä puhtaaksi, muttei siltikään nähnyt. Toisella kerralla (seuraavana päivänä) näkyvyys oli hyvä ja oikealla oli ihan lievää punoitusta - jota ei kuitenkaan punoitukseksi voitu sanoa.
Eilen sitten ehtoo vietettiin poikien ja siskoni kanssa ea:ssa, ja yli 3 tunnin odottelun jälkeen meillä oli resepti kourassa sekä päivystyspakkaus antibioottia.

Meitin lääkevarasto pikkupojalle. Suppoja täytyy viel käydä ostamassa, koska nyt kotona olevia joutuu pienentämään.

Kyllä jokainen äiti tuntee lapsensa. Mä monta kertaa "paasasin", kun tiesin, että nyt on joku vialla. Meidän lapsi ei ole normaali oma itsensä, vaan meitin pikkupojassa asuu joku muu. Mutta nyt toivotaan, että kuuri puree, eikä todellakaan tulisi samaa korvakierrettä, kuin veljellä on. Toivoa sopii, mutta aikalailla ollaan asennoiduttu siihen, että korvat tulevat vaivaamaan, vaikka kaikkein suurin toive tietenkin olisi ettei näin kävisi.

Pikkujätkä jaksaa aina pieniä hetkiä olla lattiallakin, mutta aikalailla sylissä ollaan möllitty. Nyt vaan kiroan, kun meidän kantoliina jäi autoon, koska mikä olisi kätevämpää kuin laittaa lapsi liinaan ja touhuta kodin askareita. No, hyvällä syyllä saadaan koko poppoo olla vaan, kun isimies viettelee iltansa työmaalla.

Voiko 3 kuukauden ikäinen vierastaa?

Kuopuksen kohdalla olen tullut siihen tulokseen, että kyllä voi.

"Vierastaminen on luottamuksenosoitus 

 Vierastaminen johtuu kiintymyssuhteen muodostumisesta. Turvallisesti vanhempiinsa kiintynyt lapsi kokee juuri omat vanhempansa luotettaviksi turvan lähteiksi. Turvattomassa kiintymyssuhteessa lapsi puolestaan kokee, ettei aikuinen ole hänen saatavillaan tarpeen tullen. Vierastaminen on siis merkki siitä, että kaikki on hyvin lapsen kehityksessä."

Vau.fi - Vierastaminen on luottamuksenosoitus

Meillä on viime viikon kohdilla alkanut esiintymään merkkejä vierastamisesta, niin kotona kuin kylässäkin. Kaikki on hyvin, kunhan saa olla äitin tai isin sylissä. Mikäli syli vaihtuu, eikä vanhempia näy saati kuulu heidän tuttua ääntä, alkaa pienen alahuuli kääntyä mutrulle, jonka jälkeen alkaa lohduton itku, joka rauhoittuu vasta, kun on saatu tuttu ja turvallinen vanhempi lähelle. Mieluiten tietenkin päästy vanhemman syliin, mutta joskus jopa tilanteen rauhoittaa näkeminen vierastettavan sylistä.

Esikoisella vierastaminen ei alkanut lähellekään näin aikaisin. Nyt vähän sormi suussa, kun pakostakin tulee tilanteita, jolloin äiti/isä ei ole pienen vieressä, vaan ympärillä onkin tuttuja - muttei tarpeeksi tuttuja.

Tämä taas tuo tullessaan uuden opettelua. Ei enää onnistu noin vain pienen jättäminen saunassa käymisen ajaksi mummulle ja papalle. Ei kaupassa käynnit niin, että kummit katsovat perään.

En tahdo tehdä lapselleni turvallisuuden tunteen puutetta, sen pettämistä tai vauvan silmissä hylkäämistä. On mentävä vauvan ehtojen mukaisesti, annettava mahdollisuus. Opetella, tutustua.

Neitsytlapsi 23.8.-22.9.

ELEMENTTI: Maa
VÄRI: keltainen
LUONNE: melankolinen (alakuloinen, surullinen, onneton)
TYYPPI: introvertti, feminiininen tyyppi.
VIIKONPÄIVÄ: keskiviikko
KIVI: smaragdi, ametisti
METALLI: elohopea

Luonne:
ahkera, tieteellinen, huolellinen, säästäväinen, jyrkkä, omaa luovan mielen, siisti, kunnollinen. Saattaa olla ylikriittinen, mielikuvitukseton, tunnekylmä, egosentrinen, tiukka.

Isoveli on meillä ahkera ja reipas, joten se on paikkaansa pitävä. Meistä vanhemmista on tullut pojan myötä tieteellisiä, mm. miten saa valkoisista keittiön tuoleista vahaliidun/kuulakärkikynän/stabilon/tms. pois, kuinka saada puhtaaksi pojan vaatteet jnejne.

Säästäväisyyttä pojasta ei vielä huomaa -kun rasia lempinameja annetaan lapsen eteen, se on kaikki tai ei mitään. Eli se kaikki!

Siisti ja kunnollinenkin poika on (lukuunottamatta taiteiluja kiellettyihin paikkoihin ;)). Hra 3vee on turhankin siisti käsistään ja vaatteistaan, ja monesti tarvisi kesken vesivärittelyn/sormimaalailun pestä kädet ja vaihtaa vaatteet, vaikka taiteilut jatkuvat.

Tunnekylmä poika ei ole (eikä toivottavasti koskaan tule olemaankaan)! L on vallan rakastava ja lämmin, varsinkin serkusporukasta on se, joka ottaa pienimmätkin mukaan leikkeihin ja touhuihin. Pikkuveli tuntuu olevan maailman tärkein, ja monesti ollaan huolissaan, jos vauva itkee. Useimmiten isoveikka tuleekin silittelemään ja sanoo "ei hätää vauva". 

Neitsyet ovat analyyttisia, rationaalisia, käytännöllisiä ja järkeviä. Sen lisäksi he laativat mielellään listoja rakkaimmista henkilöistään, koska he rakastavat myös järjestelmiä ja yksityiskohtia. He haluavat mielellään ymmärtää asiat ja toimia oikein ja hyväksyttävästi. Lisäksi he ovat itserakkaita ja kärsivät ramppikuumeesta.
Kaikki tähtimerkit voivat oppia jotakin vastamerkeiltään. Neitsyet voivat oppia kaloilta olemaan kontrolloimattomampia, luottamaan vaistoonsa ja lopettamaan joka asian analysoimisen.

Astrologi Heidi Horpestad kuvaa neitsytlapsia näin:

Neitsyt on maa-merkki, ja neitsytlapset ovat pääsääntöisesti hiukan introvertteja. He pitävät järjestyksestä ja lajittelevat mielellään lelunsa. He kunnioittavat lelujaan ja hoitavat niitä siksi myös hyvin.
Neitsytlapset ovat tarkkailevia ja havainnoivia. Jos vanhempi pyytää heitä tekemään jotakin, he odottavat ensin testausmielessä hetken ennen kuin tekevät heiltä pyydetyn.
Neitsytlapsilla on usein herkkä suolisto ja he ovat alttiita elintarvikeallergioille ja -yliherkkyyksille. Neitsytvauvoille on tyypillistä, että he ovat hyvin rauhattomia, jos he eivät pysty röyhtäisemään syönnin jälkeen. Neitsytlapset eivät kestä hyvin kritiikkiä – he ovat haavoittuvaisia kielteisestä palautteesta.
Neitsytlapset puuhaavat mielellään yksittäisten osien kanssa, jotka voi lajitella tai yhdistää, kuten legot tai helmet.

L:n kohdalla tässä pätkässä hyvin moni kolahtaa täysin!  "Jos vanhempi pyytää heitä tekemään jotakin, he odottavat ensin testausmielessä hetken ennen kuin tekevät heiltä pyydetyn." TÄYSIN TOTTA! Aika usein hermoja kyllä raastaa, kun joutuu toistamaan, eikä mitään tapahdu. Mutta puolestaan, kun hetken vartoo, niin sitten taas jätkä toimii. Mahan kanssa ei ole ongelmia, -onneksi. Komentamisen kanssa pitää täysin paikkaansa, ja varsinkin jos joku vähääkään vieraampi kieltää niin oksat pois. Mutta tässäkin on työstämistä ja opettelua. 
Legojen, palikoiden ja junaratojen kanssa puuhastelu on edelleen pojan lempipuuhia, eli siinäkin suhteessa ihan täysin nappiin menee.

Horoskooppi on täältä; Vau.fi - Lasten horoskooppimerkit

Paljon on paikkaansa pitäviä, mutta paljon myös sellaista, joita ei ole havaittavissa. Ja toki jokainen äiti (tai vanhempi) tahtoo nähdä lapsessaan ne hyvät ja ihailtavimmat puolet. Ei niistä "huonoimmista" edes ääneen voi puhua, saati myöntää, että lapsella on vielä opittavaa.

Tekstistä omia poimintoja ja havaintoja meidän hra 3veestä. Näitähän varmasti tulee vielä hurjasti lisää, kunhan isoveikka kasvaa. Jotenkin aivan uskomatonta, kuinka moni kohta täsmää, ja tästä postauksestahan tulisi tolkuttoman pitkä, mikäli kaiken kävisin lävitse, sekä analysoisin meitin esikoisen.

Pikku-Een kohdalla vielä ei oikein voi horoskoopin kautta analysoida. Toki jotakin, mutta eiköhän odotella pikkupätkän kasvua ja katsota kuinka nappiin se osuu.

Sekametelisoppa.

Ja niin se saapui. Elämäni ensimmäinen oma ompelukone. Aivan ihana laite, vaikka opettelua on luvassa vielä rutkasti, mutta onneksi olemassa on ohjekirja, sekä isimies, joka tykkää auttaa ja fiksailla!
Ja kyllähän tuo isimies jo kokeilikin konetta, kun ompeli itse aseeseensa jonkun päällisen.

Tän hetken ompelusaldo on esikoiselle tossut (jotka odottavat vielä muokkausta!), molemmille pojille velourpöksyt sekä esikoisen kanssa tehty pipo pikkuveikalle, joka menikin Nalle Puhin päähän, kun tehtiin liian pieni.

Mutta huikea laite, ja niin tyytyväinen oon!

Muuten arki rullaa ja sujuu samalla tavalla kuin aiemminkin. Isimiehellä on iltavuoroviikko, joten ollaan poikien kanssa oltu hetkinen keskenään. Pikku-E nukkuu, Iso-L leikkii legoilla ja mä käytän pyykkikoneen pyörimisen ajan aikani ihan kahviin ja näpytellen tätä.

Me yleensä otetaan poikien kanssa iltaviikot rauhassa alkuunsa, eli ei koheltelua. Siinä on väli, jossa pystyn rauhassa tekemään päivällisen (jollei ole jo valmiina), pesemään pyykkejä, siivoilemaan jne. Kun ollaan syöty, niin lähdetään pois kotoa. Yleensä päädytään ihan lähipuistoon, tai sitten käydään pyöräilemässä/kävelemässä, tai nähdään kavereita. Tänään, kun meillä on auto (LUKSUSTA!! ;)) niin ajateltiin lähteä viereiselle paikkakunnalle Autiotalolle, jossa (ainakin) viime vuonna oli sieniä. Tarvii saada niitä hamstrattua, koska mikä onkaan parempaa kuin Isimiehen ampuman riistan kanssa sienikastike.

Vasta mun ja Isimiehen seurustelun myötä oon päässyt syömään kunnon riistaa, joka on valmistettu itse alusta loppuun. Ja nyt tietenkin kovasti odotan, että saadaan kaappiin mm. peuran ja hirven lihaa, jota pääsen itse laittamaan. Mies tosin saa hoitaa lihan siihen kuntoon, että mä voin vaan tehdä. ;)
Ja nyt kun meillä kaks poikaa on, niin onhan suvulla kovat odotukset, että hekin innostuisivat ko. harrastukseen. Ainakin meiän esikoispoika on kovasti lähdössä Isin kanssa ampuun, vaikkei aina ihan maltakaan istua hiljaa.
Siinä olisi harrastus, josta mä tykkäisin pojilla. Ei välttämättä se itse ampuminen, vaan se luonnossa kulkeminen ja "elämäminen". Aika näyttää, poikia ei pakoteta, mutta tietenkin saa osallistua niin paljon kuin tahtoo. Ainakin esikoispoika oli kesällä ihan liekeissä kalassakin, että ehkä jotain on perinyt ja Isi opettanut :)

Aikamoista sekametelisoppaa, mutta kun on niin paljon asioita mielenpäällä, niin...... Tulos on tämä =) !

Saamarin saamattomuus.

Ai että kun kiristääkin. Nimittäin oma saamattomuus.

Tänä(kin) aamuna olin suunnitellut herääväni pikkumiehen aamusyönnin jälkeen kokonaan (eli 6-7 aikoihin). No, olin suht virkeäkin tuolloin, mutta ajattelinpa hetken lukea fb:tä ja äityleitä sängyssä pienenmiehen tuhistessa kainalossa. Ja niin, nukahdin.

Heräsin ysin tietämillä, kun esikoinen kömpi meidän viereen höpöttelemään. Aikalailla joka Isimiehen aamuvuoroviikko ollaan aamusin poikien kanssa köllitty meidän sängyssä, eikä pidetty kiirettä vaan höpötelty ja oltu vaan. Se on ollut aina yks päivän parhaimpia hetkiä.
Tänään kuitenkin oli suunnitelmissa lähteä avoimeen päiväkotiin leikkimään, mutta eipä me sinne oltais millään keritykään, kun ysiltä herättiin, siitä aamutoimille ja -palalle. Sitten vaatteet päälle ja tassuteltu yhdessä ihmetellen aikalailla kaikki, mitä tuo metrin pätkä näkee. Ja se avoin pk kun menee kiinni jo puol 12, niin ns. turhaan oltais menty puoleks tunniks. Me ollaan siis hitaita.

Oltais keritty, JOS olisin pitänyt pääni, noussut sängystä ja keittänyt aamukahvit. Herätellyt isomman poikasen kasin tietämillä, ja hoitanut aamutoimet pikkuveljen vielä nukkuessa.

Nyt kyllä kieltämättä ärsyttää, ja v*tuttaa.

Ehkäpä tänään fiilis kuitenkin paranee, kun näillä näkymin jo tänään meidän ovikello soi ehtoolla, ja meitsin ihan ensimmäinen OMA ompelukone kuljetetaan suoraan kotiin. En malttais millään odotella, että pääsee iltasin poikien nukkuessa surrauttelemaan ja opettelemaan.

Ensimmäisenä taitaa kyllä listalla olla pikkujätkälle pipo, ja ehkä tuo isompikin jätkä tarvii uuden syksypipon. Ehkä kyllä äitikin tarvii uuden pipon... Ja sit olis tarkotus kokeilla vähän taiteilla pöksyjä pojille. Ja siskon koiralle takkia. Jajajaja... Niin, ja aplikointiakin opetella (mitä en ole ikinä tehnytkään ;))!

Vuoden äiti

Ja vuoden äiti ilmottautuu!

Esikoisella alkaa kerho huomenna. Mitä tekee vuoden äiti? No, unohtaa tietenkin ostaa poikaselle evästä! Hankala miettiä, mitä laittaa poikasen reppuun. Jotain, mikä on kevyttä, säilyy huoneenlämmössä, jotain mikä on helppo ja nopea syödä. Tarvii siis Isimies passittaa huoltsikan kautta kotiin, jotta saadaan väkerettyä kerholaiselle evästä mukaan.

Kerho tosiaan olis alkanut jo aika päiviä sitten, mutta sinne pääsee vasta, kun on se maaginen 3 vuotta täytetty. Eli muutama kerta jäi poitsulta väliin, mutta eiköhän mukaan vielä mahdu.

Tämä päivä on ollut yhtä pyöritystä ja meininkiä; ollaan käyty hypistelemässä syksyn trikoo-pipojen tulevia kankaita, käyty kirppareilla (myös tyhjentämässä pöytä), kirjastoissa ja kaupassa.
Tuntuu, ettei hetkeksikään oo saanut istahtaa ja juoda kupposta kahvia. Nyt puolestaan tarvii pakkailla kerholaisen reppu ja koittaa alottaa itsensä tsempitys huomiselle. Luvassa kun on kerhopäivä, jonka jälkeen aletaan siivoilemaan ja leipomaan herran 3v. partyihin, jotka on siis lauantaina.

Jotakin positiivista sentään tässä päivässä oli, nimittäin ihana-Isimies tilasi mulle ompelukoneen! Eli tästä se lähtee, ja pääsee toteuttamaan itseään.
Kädet jo syyhyää, eikä millään malttais odottaa! IHANAA!!

Saas nähdä mitä siit tulee, viimeks tällainen puuska oli keväällä, jolloin hätsynpikkaa ompelin elämäni ekat pipot, joita teinkin 6 yhteensä.

Tutipuun arvonta

Jonkin aikaa anonyymina Tutipuun lukijana olen jo ollutkin, mutta nyt oli pakko koittaa onnea ja osallistua arvontaan!

Arvonnassa siis 15€ lahjakortti Lindexille, eli katsotaan ketä pieni Aaron-poika suosii tällä kertaa!

Sekavaa sakkia.

Pikakelauksella kelataan viimeinen kuukausi taakse päin. Aikamoista pyöritystä ollut kotona poikien kanssa, joten ei ole käynyt kyllä edes mielessäkään alkaa raapustamaan tekstin pätkää.

Ristiäiset oli, ja menikin jo. Poika sai vallan ihanan nimen, ja aivan mahtavia lahjoja tulevaan. Lisäksi juhlat sujui paremmin kuin hyvin, lukuunottamatta sitä, että 20minuuttia ennen toimitusta hoksasin, että kastemekko ja pienemmän juhlavaatteet roikkuu kotona henkarissa. Isimies kerkesi kuitenkin ne hakemaan ja näin ollen saatiin kastemekkokin ajoissa päälle.

Ristiäisten jälkeisenä päivänä rääpittiin ystävien kera ihastellen Me&I-kutsujen merkeissä. Ja voi luoja! Mä sorruin. Mä lankesin. Mä hullaannuin. Mä rakastuin. Nimittäin miikkareihin.
Aiemmin naureskelin, kun kotiäiskät tilailee kotisohvalta kasan vaatteita ja hypistelee, kun "kaikki on vaan niin ihania"! Samalla makselee kuukausittain osamaksulla muksujen miikkareita, kun ne on vaan pakko saada. Ja nyt musta itestäni likipitäen tuli samanlainen. Ainakin melkein.

Sain pidettyä itseni sen verta kurissa, että kummallekin lapselle tilasin pöksyt;

Pikku-E sai ihanat "marssupyllyt", kuten Isimies nämä pöksyt nimesi.

Ja isoveikka sai ihanat yogapantsit, jotka on niin <3

Pikku-Een vuoksihan nämä oikeastaan pidettiin. Siis kutsut. Tahdoin niin kovasti pääkallohaalarin, mutta nyt se lähtikin reklamoitavaksi, kun sauma oli vähän huolimattomasti laitettu. Sunnuntaina saan uudet tilaukseen, eli ihan justiinsa. NÄÄ ON NIIN IHANIA.

Huomaan kyllä itsessäni, että perustelen todella paljon itselleni, -kuin myös muillekin sitä, MIKSI NÄMÄ OSTAN. Hölmöähän se on, mutta totta on myöskin se, että meidän lapset on aikalailla vaatetettu kirpputorilöydöillä (isoveikka on nyt uutenakin saanut, kun 104-110cm kokoisia poikien vaatteita tuntuu löytyvän melkosen nihkeesti). Eikä siinä oo pahaa. Ostan hyväkuntoista, siistiä ja omaa silmää miellyttävää.

Seuraavaksi luvassa hehkutusta; Isoveikka on päiväkuiva! Toki alkuvaiheilla mennään, mutta parempi sekin kuin ei mitään! Öisin meillä vielä vaippaillaan, mutta eipä siitä kiirus ole.

Lisäksi poikien yhteisneuvolakäynnillä isoveikka sai puheterapiaan lähetteen, joka on kyllä omasta mielestäni huikea. Neukkukäynnistä hivenen myöhemmin omana postauksenaan.

Arki siis rullaa, hullaantuen ja höpsötellen. Poikien kanssa päivät menee vauhdilla, eikä kaikkea edes muistakaan. Olis pitänyt kaivella itselleen pikkunen rako, jossa kirjotella enempi, ettei kaikki tule yhtenä sekapötkönä sekaisin.

Vähän on ristiriitaiset fiilikset. Uskaltaako vaiko eikö uskalla.. Nimittäin pitääkö pojat kasvoineen vallan blogin ulkopuolella, vai laittaako kuvien kera. Hmm.

Arkea ja kirppislöytöjä

Huhheijjakkaa! Päivät vaan menee ja kaikki on aivan sekasin.

Arki rullaa, ollaan käyty jopa kerran avoimessa päiväkodissa, jossa tuo esikoinen tykkäsi olla tajuttoman paljon! Josko huomenna otettais itseemme niskasta kiinni ja surautettais autolla sinne, kun mies lähtee metsälle.

Jotenkin noi aamuheräämiset ja -lähdöt on meille se ongelma. Ollaan hitaita ja laiskoja kerään kimpsut ja kampsut kasaan ja lähteä reippaileen. Toki kohta tähänkin tulee muutos, kun esikon täyttäessä 3 vuotta hänellä alkaa kerho jo aamulla 9:ltä ja joka toinen viikko tiedossa kävellen meno kerhoon. On se vaan jo niin kamalan iso jätkä.

Ristiäisetkin lähenee, ja stressitaso nousee nousemistaan. Mitä tarjotaan, mitä tarvitaan, mitä pitää muistaa ja mitä onkaan unohtunut. No, siitä sitten varmasti ens viikolla kun lasketaan jo päiviä H-hetkeen, jolloin pikkujätkä kastetaan ja nimi virallisestetaan.

Kuten otsikkokin kertoo, niin luvassa kirppislöytöjä viikonlopulta. Huikea fiilis jäi kirppistelyistä ja varmasti yksi parhaimmista löydöistä tähän asti löytyi nyt. Niistä saatte nyt nauttia ihan kuvien kera! Pahoittelut kuitenkin, ettei kuvat oo ihan huippua, mutta idea ehkä selvisi ;)

Esikoiselle käyttämättömät villasukat 0,50€ ylärivissä. Alempana ReimaTec Mini ja ReimaTec välikausirukkaset keväälle hra Minille. Nämä olivat 2€/kpl. Viimesenä Ticketin tumput 1,5€.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Polarn O. Pyretin kilpparisetti, johon kuuluu kietasubody, pöksyt ja sukat. Nämä ihanuudet settihintaan 3€.

Esikoispallerolle Fixin shortsit kangasvyöllä 1,5€. Nämä toiv. menevät viel ens kesänäkin :)

Ja se huipuin löytö; Ticketin 94cm ruskea toppapussi! Tässä vyönreiät vielä kiinni, fleece aivan ihanan pehmeää ja pussi ihanan muhku! Täysin uutta vastaava! Ja hintaan.... 15€!

Kaikkein huipuinta tuossa löydössä on se, että oon aktiivisesti seurannut Facebookin Ticketin kirppistä, josko löytäisin sieltä meidän minimiehelle pussia, mutta luojan kiitos en ole ostanut sitä ennen tätä! Tosin hintaakin niillä on ainakin triplasti, jollei vieläkin enemmän. Toisena vaihtoehtona oli "jääkarhupussi", joka oli esikoisellakin aikoinaan. Mutta nyt löydettiin tämä (onneksi!!!) ja näin ollen meitin minivauva pysyy lämpöisenä tämän kuin ensi talvenkin! JES!

Pussihehkutusta on ehkä liiaks asti jo kerinnyt riemuitsemaan, kun tuli vaan niin huikea fiilis tästä! Itse tykkään käydä kirpuilla ja pitkä penni ollaan säästetty lasten tarvikkeissa, kun on ajan kanssa kierrellyt ja penkonut. Nää minit kun tuntuu kasvavan ihan tajutonta vauhtia, ettei perässä meinaa pysyä, joten uutta saa olla ostamassa koko ajan! Nimimerkillä 2 lipaston laatikkoa täynnä minille isompia pikkukuteita, kuin myös varmaan 4 pahvilaatikollista on jemmassa (niin kirppistelylöytöjä kuin isoveikan vanhoja).

Kahvia, leluja, tutteja, pulloja, pyykkejä, siivousta, tiskejä.....

....Ja listaa voisi jatkaa miltei loputtomiin. Varmaan ihan normaalia kotiäiti-arkea on päivittäin tuskastella siivouksen, pyykkien, syömisten, nukkumisten jne (ja tätäkin listaa voisi varmasti vaan jatkaa...ja jatkaa, mutta pointti tuli varmaan selväksi) kanssa.
Jotenkin nyt tää "kaaos" ahdistaa, tekis vaan mieli antaa olla. Jos joku näkee vaivaa noista leluista, mitkä esikko on raahannut väkisin olkkariin, niin antaa vaan nähdä. Tai keittiön pöydän puolikkaasta, jossa odottaa monta kasaa kaiken kokosia vaatteita. Entä sitten vaatehuoneessa sijaitseva pyykkikori? Senkin voisi ottaa operaatioksi ja pestä tyhjäksi, josta niitä sitten siirrellään keittiön pöydälle narulta, jotta saadaan lisää tilaa narulle, eli loputon kierre.

Onhan mulla aikaa; kotona kahden pienen lapsen kanssa, kun mies on töissä tienaamassa perheelleen leivän pöytään. Mutta välillä kun toivoisi jotakin muuta, kuin näitä ainaisia kotiaskareita ja kodin ylläpitoa.

Jälleen kerran puistoreissun jälkeen tuli "mitä vittua?!"-fiilis, kun tämä meidän maan nuoriso oli vallannut puiston ja näpsäkästi onnistui viljelemään juurikin yo. olevaa v-sanaa. Huomautin toki nätisti asiasta, koska oma melkein 3-vuotias oli vieressä ja puheen opettelu on käynnissä. No, kiitokseksi tästä puuttumisesta sainkin mukavia huuteluita perääni; "Voi vitun läski, vittu oot huora, vittu, vittu, mikä säki vittu oot puuttuun?!"

Että semmosta.

Pienoinen ahdistus meinaa nostaa päätään. Monesti (varsinkin jäädessäni yksin ja niinä rauhallisina hetkinä, jolloin pikkunen nukkuu tai esikko katselee Netflixiä) tulee vaan mieleen kysymys, että mitä hemmettiä sitä elämällään tekee? Tai tämä paljonkin toistettu lause, eli mikä musta tulee isona? No, koska sitten on niin iso, että sen tietää? Ollaanko me miehen kanssa yhdessä koko loppu elämä? Entä jos toinen haluaakin muuta, kenties jopa ihastuu/rakastuu johonkin toiseen? Miten käy meidän perheen? Kauanko me asutaan tässä? Mitä tuleman pitää?

Vaikka miehen kanssa pystytäänkin jakamaan ja puhumaan paljon ja avoimesti, niin silti kaipaan jotakin juttuseuraa, varsinkin kun viitenä päivänä viikossa olen kahden alle 3-vuotiaan kanssa, lähipuistossa tuntuu olevan perheet aamusin niin aikaisin, ettei me keritä millään mukaan.
No, ens viikolle oon katsonut kalenteriin päivät, jolloin mennään avoimeen päiväkotiin ja perhekerhoon katsomaan meininkiä. Jospa siellä sitten tutustuisi paremmin lähiseudun äiteihin. Ja samalla esikkokin saisi leikkikavereita ja salaa mielessäni toivon, että puhekin kehittyisi.

Ja seuraavaksi vuorossa onkin kahvia, Youtube-sekoitus ja tehokasta siivousta. Toivottavasti.