torstai 7. marraskuuta 2013

Raivokiukkua, arvonnan voittoa, avonia......

Blogi on viettänyt aikalailla totaalista hiljaiseloa. Jotenkin vuorokaudessa tuntuu loppuvan tunnit kesken, eikä mihinkään tunnu riittävän aika. Saati siihen, että istuisin rauhassa tietokoneen äärellä. Eikä kyllä siinä vaiheessa, kun päivän jälkeen on poikaset saatu unille tee mieli tehdä mitään muuta, kuin iskeä pää tyynyyn ja koomailla sohvalla.

Meillä Eemilin kanssa ensimmäinen viikko osastolla olon jälkeen sujui hyvin, kunnes meille muuttikin päivä päivältä pahempi puklailija, hermoilija, piereskelevä tyytymätön vauva, jolle ei mikään ole kelvannut. Eli aikamoista sätkimistä on ollut viime päivät, varsinkin isimiehen ollessa iltavuorossa, jolloin poikasen itkut ovat pahimmillaan.

Meillä siis kolmas pönttö Nutrilon Pepti 1:stä käytössä (yhdestä pöntöstä tulee se n. 6litraa valmista mölöä, ja apteekissa pönttö maksaa 48e, kaupoissa n. 10e halvempi), mutta onnistuin netistä pongaamaan avaamattomia pönttöjä, joita ollaan saatu fiksuun hintaan ostettua.

Tän aamun viettelinkin soitellen pitkin Taysia; lastenpolille, -osastolle, allergiakeskukseen. JA JOKAINEN sanoo, että soittaa pian, soittaa hetken päästä, eli tässä jumppaillaan ja hytkytellään kitisevä vauva sylissä, puhelin kourassa ja samalla passaten tuota isoveljeä. Mutta turhaan puhelinkin oli kourassa, koska kukaan ei ole soittanut. Eli tovin kuluttua uusi soittorinki pystyyn ja vaadin, että joku sanoo muutakin kuin palaavansa asiaan.

Me ei reilua kuukautta aiota odottaa allergiakeskuksen aikaa, koska tämä tilanne on vaikuttanut koko perheeseen jo. Pienin itkee ja on tyytymätön. Ei kelpaa syli, ei sitteri, ei vaunut, ei peti, ei leikkimatto, ei hytkyttely, ei kantoliina (joka on muuten ihan huippu!!), ei mikään. Luka puolestaan peittelee käsillään korvia, kun Eemil aloittaa huudon. Lukan tarpeisiin ei kerkiä vastaamaan, vaan tulee itsekin hoettua "odota, saat ihan kohta, äiti tulee ihan kohta, malta nyt hetki" jnejnejnejnejne. Lista on loputon. Samalla koen itse riittämättömyyttä äitinä, kun en tiedä mikä pientä vauvaani vaivaa. Samalla turhaudun jatkuvaan huutoon, ja siihen etten saa lasta rauhoitettua. Puolestaan Lukan pahojen teon aikana tulee turhan herkästi komennettua, kun en vaan riitä. Iltasin isimiehen kotiutuessa en jaksa muutakuin "njoo, ei, juu, ehkä" -vastauksia, jonka jälkeen melkein mennäänkin jo nukkumaan, jotta jaksaa seuraavan päivän.

Ilmeisesti valitus tänne auttoi! Juuri juttelin allergiakeskuksen hoitajan kanssa, joka alkoi nyt selvittämään asiaa uudelleen. Selostin tilanteen jälleen kerran alusta loppuun, mutta keskustelee vielä lääkärin kanssa hommasta. Ja yllätysyllätys palaa asiaan kun on saanut selvyyttä. Toivottavasti vielä tänään!


Mutta pikkasen positiivisempiin asioihin, jottei ihan vinkumiseksi mene koko homma!

Blogihiljaisuuden keskellä satuin avaamaan blogspotin sovelluksen puhelimesta ja ilokseni huomasin blogini ihka-ensimmäisen kommentin... Ja se olikin hurjan positiivinen:

ME VOITETTIIN mamin aarteet -blogin ARVONTA!  Ihan huippua, ja kieltämättä toi hymyn huulille! Ensimmäinen kerta ikinä, kun jotakin voitettiin, vaikka muutamiin on tullutkin osallistuttua. Paketista varmasti teen oman postauksen!! KIITOS!!

Kuluneella viikolla kerettiin ihastelemaan öljyautoa...

Sekä selaamaan postilaatikkoon tipahtanutta lelukuvastoa...

Lukan puheterapiassa käynnit on sujuneet hyvin, poika on kotona sanonut muutamia uusia sanoja, ja erityisesti nimiä! Mutta vielä ainakin yksi käynti edessä, mikä on vaan kyllä hyvä juttu! Saadaan itse vähän helpotusta arkeen, kun saadaan kasapäin vinkkejä miten toimia.

Lisäksi ladattiin tabletille Talking Tom, joka toistaa kaiken. Samalla se myös on harvinaisen ärsyttävä, kun L jättää sen telkkarin eteen, jolloin se samperin kissa toistaa KAIKKI ohjelmat. Mutta taikasana-leikillä ollaan harjoiteltu äänteitä ja sen kanssa L tykkää jutustella ja höpötellä itsekseenkin!


Ja jotta tällä äidillä ei kaikesta huolimatta lopu tekeminen kesken, niin otin tähän ohelle vielä konsultti-homman Avonilta. Toki sillä idealla lähdin, että jos nyt itselleni saan sitä kautta tilattua shampoot, hoitoaineet, suihkusaippuat, ihonhoitovälineet ja meikit. Mutta yllättävästi sain kivan tilauksen raavittua kasaan kahdella kuvastolla, ja kahden päivän aikana.

Pyydän anteeksi, tästä jäätävästä sekaisuudesta, mutta hengissä ollaan edelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!