Ai että kun kiristääkin. Nimittäin oma saamattomuus.
Tänä(kin) aamuna olin suunnitellut herääväni pikkumiehen aamusyönnin jälkeen kokonaan (eli 6-7 aikoihin). No, olin suht virkeäkin tuolloin, mutta ajattelinpa hetken lukea fb:tä ja äityleitä sängyssä pienenmiehen tuhistessa kainalossa. Ja niin, nukahdin.
Heräsin ysin tietämillä, kun esikoinen kömpi meidän viereen höpöttelemään. Aikalailla joka Isimiehen aamuvuoroviikko ollaan aamusin poikien kanssa köllitty meidän sängyssä, eikä pidetty kiirettä vaan höpötelty ja oltu vaan. Se on ollut aina yks päivän parhaimpia hetkiä.
Tänään kuitenkin oli suunnitelmissa lähteä avoimeen päiväkotiin leikkimään, mutta eipä me sinne oltais millään keritykään, kun ysiltä herättiin, siitä aamutoimille ja -palalle. Sitten vaatteet päälle ja tassuteltu yhdessä ihmetellen aikalailla kaikki, mitä tuo metrin pätkä näkee. Ja se avoin pk kun menee kiinni jo puol 12, niin ns. turhaan oltais menty puoleks tunniks. Me ollaan siis hitaita.
Oltais keritty, JOS olisin pitänyt pääni, noussut sängystä ja keittänyt aamukahvit. Herätellyt isomman poikasen kasin tietämillä, ja hoitanut aamutoimet pikkuveljen vielä nukkuessa.
Nyt kyllä kieltämättä ärsyttää, ja v*tuttaa.
Ehkäpä tänään fiilis kuitenkin paranee, kun näillä näkymin jo tänään meidän ovikello soi ehtoolla, ja meitsin ihan ensimmäinen OMA ompelukone kuljetetaan suoraan kotiin. En malttais millään odotella, että pääsee iltasin poikien nukkuessa surrauttelemaan ja opettelemaan.
Ensimmäisenä taitaa kyllä listalla olla pikkujätkälle pipo, ja ehkä tuo isompikin jätkä tarvii uuden syksypipon. Ehkä kyllä äitikin tarvii uuden pipon... Ja sit olis tarkotus kokeilla vähän taiteilla pöksyjä pojille. Ja siskon koiralle takkia. Jajajaja... Niin, ja aplikointiakin opetella (mitä en ole ikinä tehnytkään ;))!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!