Ja niin se saapui. Elämäni ensimmäinen oma ompelukone. Aivan ihana laite, vaikka opettelua on luvassa vielä rutkasti, mutta onneksi olemassa on ohjekirja, sekä isimies, joka tykkää auttaa ja fiksailla!
Ja kyllähän tuo isimies jo kokeilikin konetta, kun ompeli itse aseeseensa jonkun päällisen.
Tän hetken ompelusaldo on esikoiselle tossut (jotka odottavat vielä muokkausta!), molemmille pojille velourpöksyt sekä esikoisen kanssa tehty pipo pikkuveikalle, joka menikin Nalle Puhin päähän, kun tehtiin liian pieni.
Mutta huikea laite, ja niin tyytyväinen oon!
Muuten arki rullaa ja sujuu samalla tavalla kuin aiemminkin. Isimiehellä on iltavuoroviikko, joten ollaan poikien kanssa oltu hetkinen keskenään. Pikku-E nukkuu, Iso-L leikkii legoilla ja mä käytän pyykkikoneen pyörimisen ajan aikani ihan kahviin ja näpytellen tätä.
Me yleensä otetaan poikien kanssa iltaviikot rauhassa alkuunsa, eli ei koheltelua. Siinä on väli, jossa pystyn rauhassa tekemään päivällisen (jollei ole jo valmiina), pesemään pyykkejä, siivoilemaan jne. Kun ollaan syöty, niin lähdetään pois kotoa. Yleensä päädytään ihan lähipuistoon, tai sitten käydään pyöräilemässä/kävelemässä, tai nähdään kavereita. Tänään, kun meillä on auto (LUKSUSTA!! ;)) niin ajateltiin lähteä viereiselle paikkakunnalle Autiotalolle, jossa (ainakin) viime vuonna oli sieniä. Tarvii saada niitä hamstrattua, koska mikä onkaan parempaa kuin Isimiehen ampuman riistan kanssa sienikastike.
Vasta mun ja Isimiehen seurustelun myötä oon päässyt syömään kunnon riistaa, joka on valmistettu itse alusta loppuun. Ja nyt tietenkin kovasti odotan, että saadaan kaappiin mm. peuran ja hirven lihaa, jota pääsen itse laittamaan. Mies tosin saa hoitaa lihan siihen kuntoon, että mä voin vaan tehdä. ;)
Ja nyt kun meillä kaks poikaa on, niin onhan suvulla kovat odotukset, että hekin innostuisivat ko. harrastukseen. Ainakin meiän esikoispoika on kovasti lähdössä Isin kanssa ampuun, vaikkei aina ihan maltakaan istua hiljaa.
Siinä olisi harrastus, josta mä tykkäisin pojilla. Ei välttämättä se itse ampuminen, vaan se luonnossa kulkeminen ja "elämäminen". Aika näyttää, poikia ei pakoteta, mutta tietenkin saa osallistua niin paljon kuin tahtoo. Ainakin esikoispoika oli kesällä ihan liekeissä kalassakin, että ehkä jotain on perinyt ja Isi opettanut :)
Aikamoista sekametelisoppaa, mutta kun on niin paljon asioita mielenpäällä, niin...... Tulos on tämä =) !
tiistai 24. syyskuuta 2013
tiistai 17. syyskuuta 2013
Saamarin saamattomuus.
Ai että kun kiristääkin. Nimittäin oma saamattomuus.
Tänä(kin) aamuna olin suunnitellut herääväni pikkumiehen aamusyönnin jälkeen kokonaan (eli 6-7 aikoihin). No, olin suht virkeäkin tuolloin, mutta ajattelinpa hetken lukea fb:tä ja äityleitä sängyssä pienenmiehen tuhistessa kainalossa. Ja niin, nukahdin.
Heräsin ysin tietämillä, kun esikoinen kömpi meidän viereen höpöttelemään. Aikalailla joka Isimiehen aamuvuoroviikko ollaan aamusin poikien kanssa köllitty meidän sängyssä, eikä pidetty kiirettä vaan höpötelty ja oltu vaan. Se on ollut aina yks päivän parhaimpia hetkiä.
Tänään kuitenkin oli suunnitelmissa lähteä avoimeen päiväkotiin leikkimään, mutta eipä me sinne oltais millään keritykään, kun ysiltä herättiin, siitä aamutoimille ja -palalle. Sitten vaatteet päälle ja tassuteltu yhdessä ihmetellen aikalailla kaikki, mitä tuo metrin pätkä näkee. Ja se avoin pk kun menee kiinni jo puol 12, niin ns. turhaan oltais menty puoleks tunniks. Me ollaan siis hitaita.
Oltais keritty, JOS olisin pitänyt pääni, noussut sängystä ja keittänyt aamukahvit. Herätellyt isomman poikasen kasin tietämillä, ja hoitanut aamutoimet pikkuveljen vielä nukkuessa.
Nyt kyllä kieltämättä ärsyttää, ja v*tuttaa.
Ehkäpä tänään fiilis kuitenkin paranee, kun näillä näkymin jo tänään meidän ovikello soi ehtoolla, ja meitsin ihan ensimmäinen OMA ompelukone kuljetetaan suoraan kotiin. En malttais millään odotella, että pääsee iltasin poikien nukkuessa surrauttelemaan ja opettelemaan.
Ensimmäisenä taitaa kyllä listalla olla pikkujätkälle pipo, ja ehkä tuo isompikin jätkä tarvii uuden syksypipon. Ehkä kyllä äitikin tarvii uuden pipon... Ja sit olis tarkotus kokeilla vähän taiteilla pöksyjä pojille. Ja siskon koiralle takkia. Jajajaja... Niin, ja aplikointiakin opetella (mitä en ole ikinä tehnytkään ;))!
Tänä(kin) aamuna olin suunnitellut herääväni pikkumiehen aamusyönnin jälkeen kokonaan (eli 6-7 aikoihin). No, olin suht virkeäkin tuolloin, mutta ajattelinpa hetken lukea fb:tä ja äityleitä sängyssä pienenmiehen tuhistessa kainalossa. Ja niin, nukahdin.
Heräsin ysin tietämillä, kun esikoinen kömpi meidän viereen höpöttelemään. Aikalailla joka Isimiehen aamuvuoroviikko ollaan aamusin poikien kanssa köllitty meidän sängyssä, eikä pidetty kiirettä vaan höpötelty ja oltu vaan. Se on ollut aina yks päivän parhaimpia hetkiä.
Tänään kuitenkin oli suunnitelmissa lähteä avoimeen päiväkotiin leikkimään, mutta eipä me sinne oltais millään keritykään, kun ysiltä herättiin, siitä aamutoimille ja -palalle. Sitten vaatteet päälle ja tassuteltu yhdessä ihmetellen aikalailla kaikki, mitä tuo metrin pätkä näkee. Ja se avoin pk kun menee kiinni jo puol 12, niin ns. turhaan oltais menty puoleks tunniks. Me ollaan siis hitaita.
Oltais keritty, JOS olisin pitänyt pääni, noussut sängystä ja keittänyt aamukahvit. Herätellyt isomman poikasen kasin tietämillä, ja hoitanut aamutoimet pikkuveljen vielä nukkuessa.
Nyt kyllä kieltämättä ärsyttää, ja v*tuttaa.
Ehkäpä tänään fiilis kuitenkin paranee, kun näillä näkymin jo tänään meidän ovikello soi ehtoolla, ja meitsin ihan ensimmäinen OMA ompelukone kuljetetaan suoraan kotiin. En malttais millään odotella, että pääsee iltasin poikien nukkuessa surrauttelemaan ja opettelemaan.
Ensimmäisenä taitaa kyllä listalla olla pikkujätkälle pipo, ja ehkä tuo isompikin jätkä tarvii uuden syksypipon. Ehkä kyllä äitikin tarvii uuden pipon... Ja sit olis tarkotus kokeilla vähän taiteilla pöksyjä pojille. Ja siskon koiralle takkia. Jajajaja... Niin, ja aplikointiakin opetella (mitä en ole ikinä tehnytkään ;))!
torstai 12. syyskuuta 2013
Vuoden äiti
Ja vuoden äiti ilmottautuu!
Esikoisella alkaa kerho huomenna. Mitä tekee vuoden äiti? No, unohtaa tietenkin ostaa poikaselle evästä! Hankala miettiä, mitä laittaa poikasen reppuun. Jotain, mikä on kevyttä, säilyy huoneenlämmössä, jotain mikä on helppo ja nopea syödä. Tarvii siis Isimies passittaa huoltsikan kautta kotiin, jotta saadaan väkerettyä kerholaiselle evästä mukaan.
Kerho tosiaan olis alkanut jo aika päiviä sitten, mutta sinne pääsee vasta, kun on se maaginen 3 vuotta täytetty. Eli muutama kerta jäi poitsulta väliin, mutta eiköhän mukaan vielä mahdu.
Tämä päivä on ollut yhtä pyöritystä ja meininkiä; ollaan käyty hypistelemässä syksyn trikoo-pipojen tulevia kankaita, käyty kirppareilla (myös tyhjentämässä pöytä), kirjastoissa ja kaupassa.
Tuntuu, ettei hetkeksikään oo saanut istahtaa ja juoda kupposta kahvia. Nyt puolestaan tarvii pakkailla kerholaisen reppu ja koittaa alottaa itsensä tsempitys huomiselle. Luvassa kun on kerhopäivä, jonka jälkeen aletaan siivoilemaan ja leipomaan herran 3v. partyihin, jotka on siis lauantaina.
Jotakin positiivista sentään tässä päivässä oli, nimittäin ihana-Isimies tilasi mulle ompelukoneen! Eli tästä se lähtee, ja pääsee toteuttamaan itseään.
Kädet jo syyhyää, eikä millään malttais odottaa! IHANAA!!
Saas nähdä mitä siit tulee, viimeks tällainen puuska oli keväällä, jolloin hätsynpikkaa ompelin elämäni ekat pipot, joita teinkin 6 yhteensä.
Esikoisella alkaa kerho huomenna. Mitä tekee vuoden äiti? No, unohtaa tietenkin ostaa poikaselle evästä! Hankala miettiä, mitä laittaa poikasen reppuun. Jotain, mikä on kevyttä, säilyy huoneenlämmössä, jotain mikä on helppo ja nopea syödä. Tarvii siis Isimies passittaa huoltsikan kautta kotiin, jotta saadaan väkerettyä kerholaiselle evästä mukaan.
Kerho tosiaan olis alkanut jo aika päiviä sitten, mutta sinne pääsee vasta, kun on se maaginen 3 vuotta täytetty. Eli muutama kerta jäi poitsulta väliin, mutta eiköhän mukaan vielä mahdu.
Tämä päivä on ollut yhtä pyöritystä ja meininkiä; ollaan käyty hypistelemässä syksyn trikoo-pipojen tulevia kankaita, käyty kirppareilla (myös tyhjentämässä pöytä), kirjastoissa ja kaupassa.
Tuntuu, ettei hetkeksikään oo saanut istahtaa ja juoda kupposta kahvia. Nyt puolestaan tarvii pakkailla kerholaisen reppu ja koittaa alottaa itsensä tsempitys huomiselle. Luvassa kun on kerhopäivä, jonka jälkeen aletaan siivoilemaan ja leipomaan herran 3v. partyihin, jotka on siis lauantaina.
Jotakin positiivista sentään tässä päivässä oli, nimittäin ihana-Isimies tilasi mulle ompelukoneen! Eli tästä se lähtee, ja pääsee toteuttamaan itseään.
Kädet jo syyhyää, eikä millään malttais odottaa! IHANAA!!
Saas nähdä mitä siit tulee, viimeks tällainen puuska oli keväällä, jolloin hätsynpikkaa ompelin elämäni ekat pipot, joita teinkin 6 yhteensä.
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Tutipuun arvonta
Jonkin aikaa anonyymina Tutipuun lukijana olen jo ollutkin, mutta nyt oli pakko koittaa onnea ja osallistua arvontaan!
Arvonnassa siis 15€ lahjakortti Lindexille, eli katsotaan ketä pieni Aaron-poika suosii tällä kertaa!
Sekavaa sakkia.
Pikakelauksella kelataan viimeinen kuukausi taakse päin. Aikamoista pyöritystä ollut kotona poikien kanssa, joten ei ole käynyt kyllä edes mielessäkään alkaa raapustamaan tekstin pätkää.
Ristiäiset oli, ja menikin jo. Poika sai vallan ihanan nimen, ja aivan mahtavia lahjoja tulevaan. Lisäksi juhlat sujui paremmin kuin hyvin, lukuunottamatta sitä, että 20minuuttia ennen toimitusta hoksasin, että kastemekko ja pienemmän juhlavaatteet roikkuu kotona henkarissa. Isimies kerkesi kuitenkin ne hakemaan ja näin ollen saatiin kastemekkokin ajoissa päälle.
Ristiäisten jälkeisenä päivänä rääpittiin ystävien kera ihastellen Me&I-kutsujen merkeissä. Ja voi luoja! Mä sorruin. Mä lankesin. Mä hullaannuin. Mä rakastuin. Nimittäin miikkareihin.
Aiemmin naureskelin, kun kotiäiskät tilailee kotisohvalta kasan vaatteita ja hypistelee, kun "kaikki on vaan niin ihania"! Samalla makselee kuukausittain osamaksulla muksujen miikkareita, kun ne on vaan pakko saada. Ja nyt musta itestäni likipitäen tuli samanlainen. Ainakin melkein.
Sain pidettyä itseni sen verta kurissa, että kummallekin lapselle tilasin pöksyt;
Pikku-Een vuoksihan nämä oikeastaan pidettiin. Siis kutsut. Tahdoin niin kovasti pääkallohaalarin, mutta nyt se lähtikin reklamoitavaksi, kun sauma oli vähän huolimattomasti laitettu. Sunnuntaina saan uudet tilaukseen, eli ihan justiinsa. NÄÄ ON NIIN IHANIA.
Huomaan kyllä itsessäni, että perustelen todella paljon itselleni, -kuin myös muillekin sitä, MIKSI NÄMÄ OSTAN. Hölmöähän se on, mutta totta on myöskin se, että meidän lapset on aikalailla vaatetettu kirpputorilöydöillä (isoveikka on nyt uutenakin saanut, kun 104-110cm kokoisia poikien vaatteita tuntuu löytyvän melkosen nihkeesti). Eikä siinä oo pahaa. Ostan hyväkuntoista, siistiä ja omaa silmää miellyttävää.
Seuraavaksi luvassa hehkutusta; Isoveikka on päiväkuiva! Toki alkuvaiheilla mennään, mutta parempi sekin kuin ei mitään! Öisin meillä vielä vaippaillaan, mutta eipä siitä kiirus ole.
Lisäksi poikien yhteisneuvolakäynnillä isoveikka sai puheterapiaan lähetteen, joka on kyllä omasta mielestäni huikea. Neukkukäynnistä hivenen myöhemmin omana postauksenaan.
Arki siis rullaa, hullaantuen ja höpsötellen. Poikien kanssa päivät menee vauhdilla, eikä kaikkea edes muistakaan. Olis pitänyt kaivella itselleen pikkunen rako, jossa kirjotella enempi, ettei kaikki tule yhtenä sekapötkönä sekaisin.
Vähän on ristiriitaiset fiilikset. Uskaltaako vaiko eikö uskalla.. Nimittäin pitääkö pojat kasvoineen vallan blogin ulkopuolella, vai laittaako kuvien kera. Hmm.
Ristiäiset oli, ja menikin jo. Poika sai vallan ihanan nimen, ja aivan mahtavia lahjoja tulevaan. Lisäksi juhlat sujui paremmin kuin hyvin, lukuunottamatta sitä, että 20minuuttia ennen toimitusta hoksasin, että kastemekko ja pienemmän juhlavaatteet roikkuu kotona henkarissa. Isimies kerkesi kuitenkin ne hakemaan ja näin ollen saatiin kastemekkokin ajoissa päälle.
Ristiäisten jälkeisenä päivänä rääpittiin ystävien kera ihastellen Me&I-kutsujen merkeissä. Ja voi luoja! Mä sorruin. Mä lankesin. Mä hullaannuin. Mä rakastuin. Nimittäin miikkareihin.
Aiemmin naureskelin, kun kotiäiskät tilailee kotisohvalta kasan vaatteita ja hypistelee, kun "kaikki on vaan niin ihania"! Samalla makselee kuukausittain osamaksulla muksujen miikkareita, kun ne on vaan pakko saada. Ja nyt musta itestäni likipitäen tuli samanlainen. Ainakin melkein.
Sain pidettyä itseni sen verta kurissa, että kummallekin lapselle tilasin pöksyt;
 | ||
| Pikku-E sai ihanat "marssupyllyt", kuten Isimies nämä pöksyt nimesi. |
 |
| Ja isoveikka sai ihanat yogapantsit, jotka on niin <3 |
Huomaan kyllä itsessäni, että perustelen todella paljon itselleni, -kuin myös muillekin sitä, MIKSI NÄMÄ OSTAN. Hölmöähän se on, mutta totta on myöskin se, että meidän lapset on aikalailla vaatetettu kirpputorilöydöillä (isoveikka on nyt uutenakin saanut, kun 104-110cm kokoisia poikien vaatteita tuntuu löytyvän melkosen nihkeesti). Eikä siinä oo pahaa. Ostan hyväkuntoista, siistiä ja omaa silmää miellyttävää.
Seuraavaksi luvassa hehkutusta; Isoveikka on päiväkuiva! Toki alkuvaiheilla mennään, mutta parempi sekin kuin ei mitään! Öisin meillä vielä vaippaillaan, mutta eipä siitä kiirus ole.
Lisäksi poikien yhteisneuvolakäynnillä isoveikka sai puheterapiaan lähetteen, joka on kyllä omasta mielestäni huikea. Neukkukäynnistä hivenen myöhemmin omana postauksenaan.
Arki siis rullaa, hullaantuen ja höpsötellen. Poikien kanssa päivät menee vauhdilla, eikä kaikkea edes muistakaan. Olis pitänyt kaivella itselleen pikkunen rako, jossa kirjotella enempi, ettei kaikki tule yhtenä sekapötkönä sekaisin.
Vähän on ristiriitaiset fiilikset. Uskaltaako vaiko eikö uskalla.. Nimittäin pitääkö pojat kasvoineen vallan blogin ulkopuolella, vai laittaako kuvien kera. Hmm.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)